VIR MVA Ch Farr RockStarr+/

 




 

 

Nimi Farr RockStarr
Rekisterinumero VRL-22507
Syntynyt 01.03.2007, 9-vuotias
*oma ikääntyminen
Rotu Arabialainen täysiverinen, domestic
Sukupuoli Ori
Säkäkorkeus 152 cm
Väritys Kimo
Kasvattaja Heli K, Farr Arabians
Omistaja Hayfa bint Abd-al-Kadar,
al Rayad stud

Painotus Kouluratsastus/Yleispainotus
Meriitit VIR MVA Ch-arvonimi myönnetty 30.10.2008, myöntäjänä Jaana L.
ktk-III, 68 p !
AHAC Legion of Supreme Honor +/

 


Farr RockStarr on mitä upein nuori mies. Joskus aikaisemmin olen tähän komistukseen jo törmännyt NJ-näyttelyiden puolella eikä yllätys, että tämä energiapommi kiinnitti huomioni alta aika yksikön.
Rocky, kuten häntä täällä kutsumme, on kokenut monipuolisen elämän ennen tänne siirtymistään. Alunalkujaan komistus kisasi menestyksekkäästi kasvajjatansa Helin kanssa. Näiltä ajoilta orilla onkin plakkarissa jo BIS-sijakin ja muita kisamainintoja. Nelivuotiaana ori siirtyi kisaamaan lähinnä USA'n puolella, ja lopulta muuttikin sinne, kun SAI hänet itselleen osti kisakaveriksi. Roki kerkesikin menestymään hienosti atlantin toisella puolen, tästä kertoo mm. talteen kertänny Legion of Supreme Honor-titteli. Myöhemmin kuitenkin ori palasi takaisin kasvattajalleen Helille ja jotain kautta se päätyi minun ilokseni Rayadiin. Olin jo aikaisemmin kysellut Heliltä mahdollisuutta saada Dahabu NightStarrista varsaa sen upean suvun takia ja lopulta Heli päätyikin tarjoamaan meille kotiin palannutta RockStarria. En miettinyt kahta sekuntia pidempään, mitä vastaan, vaikka alunalkujaan tammaa meille haeskelin.

RockStarr kuvaa nimenä tätä oria vallan mainiosti. Se on omanarvontuntoinen, sähäkkä enegiapommi, joka ei vain malta pysyä paikallaan. Jo aamulla, kun tallin ovet saadaan auki ja aamurutiinit rullaamaan, pyörii Roki karsinassaan levottomasti, odottaen pihalle pääsyä, - sekä tietenkin aamuruokiensa tarjoilua. Tapana on ollutkin, että tälle orilleruoka tarjoillaan ensimmäisenä, jotta vältyttäisiin pahemmalta paikkojen hajotukselta ja saataisiin tallin kultapoika olemaan hajottamatta itseään. Ori onkin kova toivottamaan ihmisiä tervetulleeksi aamutalliin korvia halkovalla huutelullaan. Hyvä tapa saada ori aamuisin hiljenemään on käydä häntä hieman raaputtelemassa korvan takaa, ja viedä samalla lahjuksiksi pieni heinänippu, jotta aamuruokien sekoittaminen onnistuu ilman tärykalvojen puhkeamista. Ruon saatuaan kaikki on taas hyvin, ja rauha valtakunnassa. Ainakin hetken verran. ;-)

Farr RockStarr on ehdottomasti tämän tallin herra. Ori käyttäytyy kovin korrektisti, mutta omistushaluisesti kaikkia alueella liikkuvia tammoja kohtaan, ja pistää nopeasti nuoremmat orivarsat järjestykseen. Rokin omanarvon tuntoon varmasti vaikuttaa myös se, että hän oli yksi ensimmäisiä oreja Rayadissa. Ja tottakai Roki ajattelee kovin miehekkääseen malliin, että kerta hän on the boss', kuuluvat kaikki pihapiirin tammatkin hänen haaremiinsa.
Eikä yllättävää olekaan, että yleensä ori viedään ensimmäisen tarhaan. Tälle kuninkaalle suurinta nautintoa nimittäin tuottaa saada seurata tammalaumansa kuljetusta pihalle. Ori ravaa häntä korkealla vakiotarhassaa aidan vierusta edestakaisin, pärskien tyytyväisenä seuratessaan valtakuntaansa.
'Näin monta tammaa, ja kaikki vain minun'-se tuntuu ajattelevan pienessä mielessään. Tallin kuninkuus varmasti tuleekin säilymään Rokilla hamaan loppuun asti.

Ylpeä tämä ori on, joskus jopa röyhkeäkin. Myönnettäköön että joskus Roki on saanut hieman erikoisempaa kohtelua. Ehkä ori onkin huomannut erityisasemansa ihmisten keskuudessa, ja käyttääkin sitä silloin tällöin hyväkseen, erittäin suurin elkein. Orin kanssa ei ikinä kuitenkaan ole ollut sen suurempia käyttäytymisongelmia, niin ihmisiä kuin hevosiakaan kohtaan, kunhan tätä poikaa muistaa myös kohdella kunnioituksella.


Roki on ollut aina kovin oppimishaluinen, kunhan asiat tehdään hänen tavallaan, antaen aikaa opetteluun. Ja kunhan oria muistaa kehua tarpeeksi usein, on tämän hevosen kanssa entistä helpompi työskennelä. Pienen ylpeilyn alla piilee mahdottoman suuri tarve miellyttää ihmisiä. Rokin voi selkeästi huomata nauttivan ihailusta, jota hän saa osakseen suorittaessaan vaikeana pitämiään tehtäviä oikein. Taino, edes suurinpiirtein oikein. Kaikkien onneksi ori tosin tietää rajansa. Se saattaa hypähtää pari metriä johonkin suuntaan, mutta ihmistä se ei yksin tienvarteen jättäisi missään tapauksessa. Kentällä työskennellessä asia voi olla toisin. Täytyyhän sitä välillä ottaa iloakin irti elämästä, ainakin hetkeksi.

Roki kilpailee pääosin saddleseat-luokissa, ja monesti se onkin jo napannut sijoittumisen harness-luokissa. Näissä merkeissä jatketaan, tosin kilpaileminen on jäänyt nyt hieman vähemmälle ja orin kanssa pyöritään lähinnä nykyään enää NJ'ssä & in-hand luokissa sekä aloitellaan suomen puolella kouluratojen valtaaminen.

Roki on vallan näyttäväliikkeinen ja sulava ratsastaa. Ori taipuu kevyesti, eikä sen kanssa juuri tarvitse taistella mistään asiasta, hyvinä päivinä. Itseasiassa monesti iloksemme Roki kovin innoissaan paneutuu koulukiekurouiden suorittamiseen. Korvat hörössö, sieraimet suurina ravia lisätessään edes muut hevoset ympärillä eivät häiritse orin keskittymiskykyä. 110% keskittyminen suoritettavaan tehtävään, ja kaikkensa radalla antaminen onkin Rokin suurimpia plussia ratsastettaessa. Toisaalta taas, kun eteen sattuu huono päivä, mistä aikaisemmin jo mainitsinkin,osaa tämä hienohelma olla hyvin raivostuttava. Kevyt je rento ratsu muuttuukin yhtäkkiä tahmeaksi, ja yhteistöhaluttomaksi. Orin keskittymiskyky on tiessään, ja pelkkä eteenpäin kulkeminen tuottaa kovasti hankaluuksia. Onneksi näitä tällaisia päiviä on hyvin harvoin, yleensä vain silloin, kun ori on stressaantunut jostakin. Esimerkiksi paikan vaihdos, monet uudet ihmiset kerralla ympärillä.

Ei ori tosin ihan taitamaton ole esteilläkään. Herran ongelma vain on liika kuumuminen je hermoheikkous radalla. Pienemmillä esteillä herra pysyy paremmin käsissä, ja taipuu paremmin, kuin suuremmilla radoilla.
Sekin fakta, että Rokin rakenne on soveltuvaisempi kouluradoille, kuin esteille.
Vaikka orin kanssa pystyy ratsastamaan ihan kunniallisesti 80cm korkeita ratojakin, olen lähinnä enemmän suosinut kuitenkin pienemmänpuoleisia ratoja, jo pelkästään sen vuoksi, ettei tarvitse lähteä niin hevosen kuin ratsastajan, suorittamaan mitään 'paha maku' suussa.

Kuten aikaisemmin esittelin, on Rokin omahyväinen, mutta kuitenkin äärimmäisen korrekti herrasmiesluonto ei myöskään jätä näyttelykehässäkään ketään kylmäksi. ori todellakin hallitsee esiintymisen taidon. Kuka voisikaan vastustaa tämän näköistä oria, keimailemassa tuomariston edessä ?

 

Enedfala's Elixir+/, ktk-II Enedfala's Eretildo,
ktk-II, KRJ-II, YLA2

VIR MVA Ch Olympos Campiglion ktk-I

Rockie's Aleatha

VIR MVA Ch Ezmeralda, ktk-I

Kalliometsän Eldorado

Celine

Dahabu NightStarr
Lameh Juvenile,
ktk-II

Goldhoof's Primus, ktk-I

Ikaros Shah Ra,
ktk-III


Dahabu Nighingale, ktk-III

Fiin Jamiroquai

SC Unicorn's Night Starr

Farr RockStarrin suku on täynnä mitä upeimpia nimiä. Orin ostoon vaikutti suurelta määrin suku, juuri näin hienosukuista oria tarvitsinkin !
Farr RockStarrin isä on komea, Farr Arabiansin omistuksessa vaikuttanut ktk-II palkinnon komistus Enedfala's Elixir, joka on menestynyt hienosti myös AHAC'n puolella kilpailuissa. Punaruunikko Elixir muutti ex-temporee Farriin ja ori osoittikin nopeasti olleensa oston arvoinen. Alunalkujaanhan Elixir oli Emmin & Veera N'n omistuksessa ollut.
Enedfala's Elixirin isä taas on legendaarinen jälkeensä upeita varsoja jättäny, Enedfala's Eretildo, KTK-II, KRJ-III. Tämä ori varmasti onkin yksiä tunnetuimmista arabianhevosista virtuaalimaailmassa, eikä suotta. Tiia Hurmeen omistuksessa ollut ori niitti mainetta kisakentillä, saaden KRJ-III palkinnon, eikä orin rakenteessakaan juuri moitittavaa ollut. Tästä kieliikin ktk-II palkinto, joka tälle myönnettiin vielä vanhoina päivinään.
Zafirin suvusta löytyy myös nimekäs, ktk-I Palkittu Olympos Campiglion, joka jätti ennätysmäisen määrän varsoja, ennen kuolemaansa. Enedfala's Eretildon emä taas on kuuluisan Rocky Mountainin kasvattitamma, Rockie's Aleatha, joka taas polveutuu Ch Sunflower's al Sheikistä, sekä varmasti yhdestä virtuaalimaailman menestyksekkäimmästä arabitammasta, VIR MVA Ch Symphonystä.

Enedfala's Elixirin emä taas on upea VIR MVA Ch Ezmeraldasta joka viimeistään tuli tunnetuksi päästyään ainoana arabitammana I-Palkinnolle virtuaaliseen arabianhevoskantakirjaan, saaden yhdeltä tuomareilta miltein täydet pisteet. Ezmeralda oli koko elämänsä Veera N'n omistuksessa ja tämä kaksikko kisasikin ahkerasti eri lajeissa. Tamma jätti jälkeensä myös monia muita upeita varsoja, kuten esimerkiksi Ch Des Lumen' Silen Legesin, Luana's Wadi Tawilin sekä Enedfala's Ezekhielin ja Enedfala's Elixirin. Itse Ezmeraldan vanhemmat Kalliometsän Eldorado ja Celine olivat Veeran omistuksessa olleita hevosia, ja Ezmeralda olikin ainoa varsa tästä yhdistelmästä.

RockStarrin emä, Dahabu Nightstarr on Sannan upea kasvatti, joka myytiin nuorena jo Farr Arabiansiin. Kaunis ruunikko tamma on kiertänyt mukavasti niin AHAC'n saddleseat-luokkia, kuin myös käynyt pyörähtämässä VAHY'n arabicupissa. Nighstarrin isä on upea ktk-II palkinnon ori, Lameh Juvenile. Sanna kuvaakin oriaan herkäksi miehen aluksi, joka monesti ihastutti ihmisiä terveellä uteliaisuudellaan. Juvenile on osoittanut taitonsa niin myös kouluratsastuksen, kuin westerninkin puolella. Orin isä on ktk-I palkinnon komistus, Goldhoof's Arabiansin kasvatti Goldhoof's Primus. Aikojen saatossa ori vaikutti ensin Tiia Hurmeen omistuksessa, josta se siirtyi Katalle Luanaan, sieltä takaisin kasvattajalleen ja lopulta Lameh Fajr'iin. Primus itse polveutuu raudikosta Amal's Nisr'stä, jonka isä taas on hyvin tunnettu Magnum Psyche ja emä upea Dasaj Florina.
Goldhoof's Primuksen emä taas oli ktk-II palkinnolla palkitu Goldhoof's Brenda, joka on toiminut lähinnä siitostamman virassa Marjon omistuksessa ollessaan. Tamma itse nimittäin polveutuu hienoista hevosista, ja sen isä onkin VIR MVA Ch Goldhoof's Brendon, ktk-II.
Lameh Juvenilen emä taas on Ch Ikaros Shah Ra, ktk-III. Ruunikko tamma oli aikoinaan Cuadra del Agostossa, jossa se menestyi hienosti niin NJ'ssä, kuin kisaradoilla yleisestikin. Tamman isä on tuntemattomampi Silflay's Broken Trust, jonka vanhemmat taas ovat May 14th Cascade Morning ja Elite Shamurai. Mainittakoon vielä May 14th Cascade Morningin emä, upea tummanruunikko ktk-III palkinnon tamma Dubhlin's L'aksent. Ikaros Shah Ra'n emä taas on Shidana's Priscilla, jonka vanhemmat ovat tuntemattomammat HC Total Control & Moongate's Shirley Amour.
Dahabu NighStarrin emä on Dahabu Nighingale, III-palkinnolla kantakirjattu upea tamma. Alunperin Sanna suunnitteli itselleen varsan, jolle voisi myöhemmin käyttää hieman tunnetumpia oreja, tamman suvustahan ei muunmuassa Paithania löydy ! Nighingale on myös kilpaillut saddleseat-luokissa menestyksekkäästi. Tamman isä on Fiin Jamiroquai, jonka isä taas on Ch Sunflower's al Sheik, ktk-I, ja emä taas Rockie's Jamila, jonka emä taas on legendaarinen Amir-Amir.
Nighingalen emä on Sc's Unicorn's Nigh Star, Veera N.'n kasvattama upea mustanruunikko tamma. Dahabu Nighingale on jäänyt Unicorn's Night Starin ainoaksi jälkeläiseksi, eikä kö. tamma juuri kerinnyt kisoissakaan kiertää. SC's Unicorn Night Star polveutuu kuitenkin erittäin mielenkiintoisesta suvusta. Tamman is on VIR MVA Ch Downhill's Unicorn, Moongatesin yksi kantaoreista. Kyseinen kimo komistus niitti aikoinana mukavasti mainetta Piia R'n omistuksessa. Donwhill's Unicornin vanhemmat ovat Downhill's Fantasy sekä Downhill's Angel.
SC's Unicorns Night Starin emänä taas toistuu VIR MVA Ch Ezmeralda, ja Kalliometsän Eldorado ja Celine.



Jälkeläiset;

10.10.2008, t. Faleehah al Rayad (e. Amal's Paithanera )





Kisakalenteri;

NJ;
22.03.2007, Datum Arabians/ Varsat aikuiskuvilla/ LKV1, BIS-3, irtoSERT +JS, tuom. Anette N
23.03.2007, Suddenly Stud/ varsat aikuiskuvilla/LKV1, irtoSERT +JS, tuom. Kata P
01.08.2008, Elgwir Arabians, ox-oriit, BIS-3, MVA-sert, tuom. Alina J
02.08.2008, Wid Arabians, ox-oriit, BIS-2, MVA-Sert, tuom. Alina J

Farr RockStarr kantakirjattiin III-palkinnolla ja 68'lla pisteellä
Ori sai tilaisuuden toiseksi parhaat pisteet :-)

- oej suora vuohinen verrattuna vej
- pitkä lanne
- Sukupuoli- ja rotuleimat erinomaiset, ryhdikäs ja lihaksikas ori. Hieman joutsenkaulaa, suuri säkä, etunojoiset etuset, vej vento vuohinen. Kokonaisuus kuitenkin näyttävä
- kaviot eva, vahva lihaksikas etuosa, kevyt kokonaisuus


AHAC;

2007 AHAC Qatar International
weanling colts top ten 6
get of sire group 1 Champion 10
classic head colts unplaced

2007 Fayette Arabian Youngstock Show, AHAC Class A
weanling colts top ten 2
classic head colts top ten 2

Carlisle Arabian Youngstock Show, AHAC Class A
weanling colts top ten 2
classic head colts top ten 2

2007 AHAC Egyptian National Championships
weanling colts top ten 4
get of sire top ten 4
classic head colts top ten 4

2007 AHAC Dubai International
weanling colts unplaced
get of sire top ten 6
classic head colts top ten 6

2007 BT Morkhan Arabian Classic, AHAC Class A
yearling colts top ten 2

2007 AHAC Sharjah International
yearling colts unplaced
get of sire unplaced
classic head colts Reserve Champion 12

2007 Spirit Creek Arabian Show, AHAC Class A
yearling colts unplaced
get of sire unplaced
classic head colts unplaced

2007 Lyon Arabian Youngstock Show, AHAC Class A
yearling colts top ten 2
classic head colts top ten 2

2007 Golden Valley Arabian Youngstock Show, AHAC Class A
yearling colts group 1 Reserve Champion 4
classic head colts group 4 Champion 5

2007 SAI's Easter Day Arabian Classic, AHAC Class A
yearling colts top ten 2
get of sire Champion 5
produce of dam top ten 2
classic head colts unplaced

2007 Sunspots Saddleseat Show
saddleseat prospect top ten

2007 Martini Saddleseat Cup
prospect for saddleseat Reserve Champion

2007 BT Sitwat Arabian Show, AHAC Class A
yearling colts top ten 2

2007 AHAC Abu Dhabi
yearling colts Reserve Champion 10
get of sire top ten 8
produce of dam unplaced
classic head colts top ten 8

2007 Khradi Arabian/HA Show, AHAC Class A
yearling colts top ten 2
produce of dam top ten 2
get of sire top ten 2
classic head colts top ten 2

2007 AHAC Arabian Breeders World Cup
yearling colts unplaced
get of sire unplaced
produce of dam unplaced

2007 AHAC US Nationals
yearling colts Reserve Champion 10
get of sire top ten 8
produce of dam top ten 8
classic head colts top ten 8

2007 AHAC Austrian National Championships
2yo colts top ten 8

2007 AHAC Tulip Cup
2yo colts unplaced
get of sire top ten 9
produce of dam top ten 9
classic head colts unplaced



AHAC Czech National Championships 2007
Grand Champion Colt Futurity

AHAC Menton International 2007
Top Ten in Park Futurity
Top Ten in Park Harness Futurity

AHAC German National Championships 2007
Top Ten in Colt Futurity
Reserve Champion Park Futurity
Top Ten in Park Harness Futurity

AHAC Emerald Trophey 2007
Top Ten in Colt Futurity
Top Ten in Park Futurity
Reserve Champion Park Harness Futurity

AHAC Scandinavian Open Championships 2007
Top Ten in Colt Futurity
Reserve Champion Park Futurity

AHAC Galal Futurity Series I
Reserve Champion Colt Futurity
Grand Champion Park Futurity
Reserve Champion Park Harness Futurity


Sunspots Saddleseat Show
Top Ten in Saddleseat Prospect

Martini Saddleseat Cup
Reserve Champion Saddleseat Prospect

AHAC Mooslargue 2007
Top Ten in Colt Futurity
Reserve Champion Park Futurity
Grand Champion Park Harness Futurity

AHAC Vilhelmsborg 2007
Top Ten in Colt Futurity
Reserve Champion Park Futurity
Grand Champion Park Harness Futurity


AHAC Danish National Championships 2007
Top Ten in Colt Futurity
Top Ten in Park Futurity
Reserve Champion Park Harness Futurity

AHAC Akmal Arabians Extravaganza 2007
Reserve Champion Colt Futurity
Reserve Champion Park Futurity
Grand Champion Park Harness Futurity


AHAC British National Championships 2007
Top Ten in Colt Futurity
Top Ten in Park Futurity
Reserve Champion Park Harness Futurity

AHAC St Petersburg Open 2007
Top Ten in Colt Futurity
Top Ten in Park Futurity
Top Ten in Park Harness Futurity
Top Ten in Native Costume Jr Horse

AHAC Asil Cup 2007
Top Ten in Colt Futurity

AHAC Southern Acres Inc Arabian Show I 2007
Top Ten in Colt Futurity
Reserve Champion Park Futurity
Reserve Champion Park Harness Futurity

Top Ten in Native Costume Jr Horse

AHAC Brussels Arabian Trophey 2007
Top Ten in Colt Futurity
Reserve Champion Park Futurity
Top Ten in Park Harness Futurity



 














Kuvien © Gate of Dreams arabians

 

 

   
   
       

Copyrights
Kalahari al Rayad on virtuaalihevonen ! / This is a sim-game horse !

al Rayad stud 2008